![]() |
Laboratoriopalvelut Metsätieteellisen tiedekunnan laboratorio tuottaa laboratoriopalveluja pääasiassa tiedekunnan omiin tutkimuksiin. Laboratorio sijaitsee Joensuun yliopiston kampusalueella Borealis-rakennuksen tiloissa Yliopistokadulla. Laboratoriossa suoritetaan monenlaisia tutkimukseen liittyviä kemiallisia, fysikaalisia ja fysiologisia analyysejä ja mittauksia maasta, kasveista ja puuaineksesta. Samoissa tiloissa on lisäksi erillisenä tiedekunnan opetuslaboratorio. Laboratoriolaitteita ja analyysejä uusitaan ja kehitetään jatkuvasti osana laboratorion laatujärjestelmän kehittämistä. Biotieteiden ja metsätieteellisen tiedekunnan laboratorioiden ja tekniikan yhteistyötä on tiivistetty vuoden 2007 alusta perustetulla verkostolla. Sekä tekniikan että laboratorion verkosto tuottavat opetuksen ja tutkimuksen tukipalveluja biotieteiden tiedekunnalle ja metsätieteelliselle tiedekunnalle ja sopimuksen mukaan myös muille yksiköille. Lisätietoja verkoston kotisivuilta (intra).
Metsätieteellisen tiedekunnan laboratoriopalvelujen sivusto on ensisijaisesti tarkoitettu Metsätieteellisen tiedekunnan henkilökunnan käyttöön ja kaikki alasivut sijaitsevat intranetissä, jonne ulkopuolisilta on pääsy estetty.
● Tilat
Työt otetaan vastaan tilauksen perusteella. Tilauksissa käytetään tilauslomaketta (pdf), jonka voit halutessasi täyttää myös näytöllä. Tilauksen laatimiseksi ota ensin yhteyttä laboratorion esimieheen, professori Seppo Kellomäkeen. Yhteystiedot: Joensuun yliopisto, Metsätieteellinen tiedekunta, Yliopistokatu 7, PL 111, 80101 Joensuu. Puh. 013-251 3630, E-mail. metsa.labpalvelut (at) joensuu.fi. |